Huopahelmen tarina
Huopahelmi on yhden naisen yritys.Kouluttauduin vuosia sitten ompelijaksi ja ompelu on kulkenut mukanani jossain määrin koko ajan. Työurani tein aivan muissa töissä. Töiden loppuessa ja vapaa-ajan lisääntyessä huomasin käsitöiden alkavan kiinnostaa jälleen.Neuloin sukkia ja pipoja keskosille sairaalaan ja villasukkia perheelle. Mutta eihän kukaan tarvitse sukkia montaa paria, joten oli aika miettiä jotain muuta mielekästä tekemistä. Olen ostanut itselleni aikoinaan pienen kukkarolaukun ja siitä se ajatus sitten lähti. Kokeilemalla ja taas kokeilemalla sain ensimmäisen laukun tehtyä. Mutta en ikinä, en ikinä kuvitellut ryhtyväni yrittäjäksi. Mutta tässä sitä nyt sitten ollaan ja opettelu jatkuu edelleen...Tuotteet ovat uniikkeja yksittäiskappaleita ja muutaman kappaleen sarjoja. Valmistuksessa on käytetty erilaisia materiaaleja ja kuoseja, uutta ja kierrätettyä joka tekee suunnittelusta mielenkiintoista.
Tervetuloa tutustumaan pieneen verkkokauppaani.
Toivon tuotteiden ilahduttavan myös sinua
Terveisin Kirsti